Tuesday, August 16, 2022

Tynnyrin urakka päättymässä

 Nyt voi hyvillä mielen todeta että Tynnyrillinen mallasviskiä on kahteen kertaan pullotettu ja tynnyri saatu kotiin ja on hyvä hetki tehdä projektista loppuarvio.

Toinen pullotus tehtiin Marraskuussa 2021 ja pullot kotiutuivat sopivasti Jouluksi 2021.


209 pulloa kotona

Toiselle erälle valittiin pullotusvahvuudeksi 50.7 % ja jo väri kertoo että yhtä voimakasta sherry-tynnyrin vaikutusta ei liemeen ole saatu. Kokonaisuus kuitenkin tasapainoinen ja sama tuttu rusinaisuus löytyy taustalta. Nyt kyseessä ei kuitenkaan ole sellainen sherrypommi kuin ensimmäinen pullotus oli ja alkuun jopa tuntuu hieman kireältä. Kun saa happea paranee huomattavasti.


ensimmäinen korkattu

Tynnyrin kävin noutamassa tislaamolta vasta keväällä ja kesällä 2022 oli aika kaivaa se esiin autotallin nurkasta ja miettiä mitä sen kanssa tekisin.

Tynnyri alkuperäisessä kunnossa

Muutaman kaapintekovideon youtubesta katsottuani päätös oli selvä, viskikaappi omaan baariin siitä pitää tehdä,  Pienellä suunnittelulla liikenteeseen. Ensimmäisenä hioin pahimmat ruosteet pannoista ja kävin tynnyrin pinnan kevyesti läpi. Seuraavaksi lähikaupasta ensin ruuveja riittävästi ja pannat kunnolla kiinni (muutama poranterä meni pantoihin reikiä tehdessä).

Pannat kiinnitetty ja pinta alustavasti läpikäyty

Sitten oven kimppuun, tuntui pahalta lähteä pantoja katkomaan ja sahaamaan tynnyriä auki mutta pakkohan se oli, yllättävän helposti jopa omilla harrastajan työkaluilla se lopulta onnistui (kiitos Black&Decker). Tuoksu oli vielä hyvin tallella ensi alkuun viski ja sen perään vielä sherry.


Oviaukko valmis

Tynnyrin sisäpuoli oli aika hyvin poltettu joten siinä seuraava pulma ja päätöksen teko, hioako poltettu pinta kokonaan pois vai jättääkkö ? Ja millä sitten saa pinnan sellaiseksi ettei siitä irtoa mitään ?
Taas tutkimaan internetin ihmeellistä maailmaa. Lopuksi päädyin siihen että porakoneeseen kiinni teräsharja jolla pinta nopeasti läpi jotta kaikki irtonainen saadaan pois ja sitten EpoxyWoodia ohut kerros sivellen pintaan ( kiitos Emalia epoksikauppa vinkeistä ja tuotteista www.emalia.fi )


Lopputulos oli yllättävänkin hieno, poltetun puun eläväinen pinta toimii oikein hyvin.

Seuraavaksi ulkopuolen kimppuun, Pannat maalasin mustalla vasaralakalla samoin kuin muut metalliosat  ( saranat, vetimet ja hyllynkannattimet ) ainakin omaan silmään näyttää hyvältä.
Puupinnat ensin vain puuöljyllä mutta tarkoitus on vielä vahata pinta kunnolla jotta siihen saa kiillon..


Viimestelyksi valot ja hylly sisään sekä osat paikalleen, hyllyksi alkuun vanerilevy mutta tarkoitus teettää siihen lasihylly ja valot vielä LED nauhalla mutta nekin saattaa vielä vaihtua jatkossa parempiin.



Nyt alkaa kokonaisuus olla valmis.. paitsi että pitäähän tynnyrin kannelle vielä jotain tehdä.
Lopullinen ajatus on polttaa kanteen sama viskiukko logo joka koristaa pulloja ja laseja jotka projektin aikana on hommattu ja siihen vielä epoksi pintaan jotta saadaa kiiltävä ja kestävä pinta. Pidän siitä että kannessa on myös alkuperäinen tynnyrintekijän logo poltettuna.



Nyt voi sanoa että tynnyrin matka alkaa olla päätöksessä mutta ei todellakaan vielä loppu.
Muutaman asian tekisin varmasti toisin jos uudelleen jos toisen viskitynnyrikaapin joskus teen mutta aika hyvä siitä tuli nytkin 😏 vaikka itse sen sanonkin.

Tästähän se kaikki meidän osaltamme alkoi Heinäkuun alussa 2013 Ravintola Taivaanrannan kellarikerroksesta.




PS: onneksi on joitain muitakin tynnyrillisiä menossa ja tulossa eli saattaa vielä joskus tulla tähänkin tarinaan jatkoa.