Niin se aika kuluu, on jo kohta Toukokuu ja tynnyrillinen mallasviskiä on oikeasti lähellä. Kohta on kulunut kolme vuotta siitä kun tisle pistettiin kypsymään ja sitten voimme tuotosta alkaa oikeasti kutsumaan Viskiksi.
Edellisen postauksen jälkeen on tapahtumia ja tastinkejä taas ollut ihan mukavasti, päällimäisenä muistoissa Viskin Ystävien Seuran pikkujoulut jotka vietettiin ravintolakierroksena Helsingissä, tuli tutustuttua uusiin ystäviin ja uusiin baareihin sekä hyviin viskeihin ( jos nyt myös vähän erikoisempiinkin ), käykääpä testaamassa Balcones Brimstone Tommy Knockers barissa Isolla Roballa Helsingissä.. Viskiä ja BBQ kastiketta ..hmmm ( samaa linjaa jatkaa VASPin pekoniolut ;) )
Joulun aikaan kävin Tapsan kanssa kuuntelemassa Nikkasen Jarkkoa Bowmoren viskeistä Tampereen Teerenpelissä, Jos jotain kannattaa käydä kuuntelemassa niin Jarkkoa , hän tuntee viskit ja osaa oikeasti kirjoittaa sekä puhua niistä sellaisella taidolla ettei paremmasta väliä.
Helmikuun alussa oli vuorossa vuoden se vuoden toinen aito Viskitapahtuma Suomessa eli Uisge vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Tapsa oli mukana ja kävimme ensin anCnoc tastingissa josta jatkettiin siitä iltaa salin puolella mielenkiintoisten ja hyvien viskien parissa.. Saattoi tulla nautittua pari liikaa ;)
Muuten viskit on olleet enemmän kotimaistelun varassa , onneksi hyllyssä on vielä valinnanvaraa.
Huhtikuu on ollut enemmän oluen maistelua, kävimme moikkaamassa Aapoa Prahassa ja siellä tuli maisteltua useampaakin tosi hyvää olutta ja sen päälle oli Helsinki Beer Festival jossa lisää oluita ..
Onneksi kohta on kesä ja oma Viski, kohta aletaan keskustelemaan pullotusajankohdasta ;)
Moi!
ReplyDeleteGoogle toi mielenkiintoiseen maailmaan.
Mitäs tälläisen projektin aloitus + nyt lopussa kulut olivat?
Lopullista laskua vielä odotellaan, aloitus noin 2200€ , sisältää tynnyrin, 10 vuoden varastoinnin ja tisleen. Hinta vaihtelee tietty tynnyrin koon ja siten tisleen määrän mukaan. Lopussa tislaamolle 7,50€ / pullo ja Alkolle hiukan alle 15€ / pullo eli meillä noin 5100€ tämä loppulasku. Näihin vaikuttaa se kuinka monta pulloa lopulta tulee ja mikä on erilaisten verojen sen hetkinen arvo. 1 0.5l pullon hinnaksi tulee noin 37€.
ReplyDelete